Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuuta 24, 2009.

Joutsan peruskoulu Linux aikaan

Huhut kertovat, että Joutsan peruskoulu (ala-aste/yläaste) on ottamassa käyttöön atk-luokan, jossa on about 30 konetta Ubuntu-käyttiksellä, oppilaiden käytössä atk-tunneilla ja koulutehtäviä varten. Brothers of Linux onnittelee ja liputtaa korkealle ennakkoluulotonta ja järkevää asennetta kohtaan, jota Joutsan kunta ja oppilaitoksen päättäjät ovat osoittaneet. Kyseessä ei liene ensimmäinen oppilaitos Suomen mittakaavassa, mutta osoittaa kuitenkin jälleen vallitsevan suuntauksen laitteistovalinnoissa - Windows ei ole enää ainoa vaihtoehto.

Linux kasvaa Vistan vuoksi edelleen

Tässä TietoViikko -verkkopalvelun uutista: Microsoftin Vista-käyttöjärjestelmä on kasvattanut linuxin suosiota pöytäkoneissa, väittää IBM:n johtaja. IBM:n linux- ja avoimen lähdekoodin liiketoiminnoista vastaava johtaja Bob Sutor esitti väittämänsä eilen linuxin käyttöönottoa koskevan tutkimuksen julkistustilaisuudessa. Sutorin mukaan Windowsin suosio yrityksissä on hiljalleen heikkenemässä. Sutor arvioi uutispalvelu IDG:lle, että Microsoftin on onnistuttava Windows 7:n kanssa "tai yhtiö on todella pulassa." Hänen mukaansa "ihmiset alkavat huomata, että Microsoftin tuotteille on vaihtoehtoja". Tutkimusyhtiö Freeform Dynamics teki kyselyn, jonka kenties yllättävin havainto on se, että linuxiin siirtyminen sujuu helpoiten työntekijöiltä, joille tietokone on "vain työkalu".